Meistä

Mainostulosteet sai alkunsa vuonna 2015, kun eteen tuli pulma, joka piti ratkaista.

Alihankkija lopetti, tartuimme toimeen

Mainostoimisto Värikkään palveluihin olivat jo vuosia kuuluneet banderollit, ikkunateippaukset, roll-upit ja muut suurkuvatoteutukset. Vuonna 2015 niiden tuotannosta vastannut pitkäaikainen yhteistyökumppani ilmoitti lopettavansa.

Uuden alihankkijan etsimisen sijaan päätimme ostaa lopettavan yrityksen liiketoiminnan ja ottaa tuotannon osaksi omaa toimintaamme. Mainostulosteet oli syntynyt.

Samalla avautui uusia mahdollisuuksia. Yksittäisten mainostulosteiden rinnalle tulivat vähitellen entistä laajemmat toteutukset, kuten messuosastot ja kokonaisten toimitilojen brändäykset.

Miksi mainostoimisto tekee myös suurkuvatulosteita?

Suunnittelijat ja tuotannon ammattilaiset katsovat asioita vähän eri kulmista. Suunnittelija miettii, miltä lopputulos näyttää ja mitä se viestii. Tuotannon puolella taas on tiedettävä, millaisilla materiaaleilla ja menetelmillä suunnitelma saadaan toimimaan käytännössä.

Meillä nämä kaksi maailmaa kohtaavat luontevasti. Tunnemme sekä suunnittelun että toteutuksen mahdollisuudet ja osaamme ottaa molemmat huomioon jo projektin alkuvaiheessa.

Mainostulosteet ja Värikäs ovat siis saman yrityksen kaksi osaamisaluetta. Sinulle asiakkaana tämä tuo joustavuutta: voit tulla meille valmiin painoaineiston kanssa tai pyytää apua jo ideointiin ja suunnitteluun.

Tuloste on valmis vasta kun se on paikallaan

Suurkuvatuloste voi näyttää hienolta tietokoneen näytöllä, mutta sen pitää loistaa oikeassa käyttökohteessaan: toimiston seinällä tai julkisivussa, liiketilan ikkunassa, messuosastolla, kauppakeskuksessa, jalkakäytävällä, tien varrella…

Siksi meitä kiinnostaa paitsi se, mitä tulostetaan, myös se, mihin ja miksi. Tavoitteena on aina toteutus, joka näyttää upealta, toimii tarkoituksessaan ja kestää sen, mitä siltä vaaditaan.